Queenstown ja West Coast

Queenstown oli Te Anaun jälkeen seuraavana vuorossa ja sinne meitä osittain houkutteli jäätävä aktiviteettien määrä. Kaikkea löytyy laskuvarjo- ja benjihypystä polkuveneisiin, moottoriveneisiin, trekkeihin, kajakointiin, kanjonointiin sekä helikopteri- ja hävittäjälentoihin. Siis aivan kaikkea. Kaupunki on hyvin kompaktin kokoinen ja keskustassa runsaasti ravintola- sekä majoituspalveluja. Se sijaitsee Wakatipu-järven rannalla(yllättäen, samoin kuin monet muut kohtaamamme kaupungit) ja iltaisin satama täyttyi auringonlaskua ihailemaan tulleista ihmisistä sekä katutaiteilijoista(tunnelmoiva pianisti ja ÄÄRETTÖMÄN hauska koomikko/taikuri-silmänkääntäjäwhatnot-moniosaaja). 

Noh, tultiin kaupunkiin yhden asian vuoksi: laskuvarjohyppy. Idea omassa päässä on muhinut jo vuosia ja konkretisoitui tarkalleen 2 päivää ennen Queenstowniin menoa nukkumaanmennessä. Silloin päätin, että täytyy hypätä! Ajomatkalla kaupunkiin, idea vaikutti edelleen hyvältä, joten asia esitettiin matkakumppaneille ja vihreää valoa tuli molemmilta. Kaikki olisivat mukana! Homma eteni nopeasti, kun aamulla käytiin kyselemässä hyppymahdollisuuksista ja iltapäivälle sellainen saatiin. Muuta sinä päivänä ei pystynytkään tekemään, koska jännitti tulevaa. Hyppyfirmaksi valikoitui kahdesta vaihtoehdosta Skydive Paradise, jonka toiminta oli kaikin puolin toimivaa. Klo 4:30 iltapäivällä meidät haettiin kaupungista, mukaan liittyi joukko brasilialaisia ensihyppääjiä ja ajoimme noin 40 min Glenorchyn kaupunkiin, jossa drop zone sijaitsi. Ennen hyppyä oli opastusvideo siitä, mitä tulisi tapahtumaan. Omia tuntemuksia on vaikea kuvailla näin paperille, pääpuolin oli odottavan jännittynyt olo, epätodellinen. Olimme kuitenkin tekemässä täysin oikeaa asiaa, toteuttamassa haaveita! Lentokone oli pieni, johon mahtui enimmillään 3 hyppääjää ja meidät oli arvottu viimeisiksi, joten odottelu jatkui. Näimme kuuden ihmisen hypyt ennen omaa vuoroamme ja nälkä kasvoi. Lopulta koitti oma vuoro, koneeseen mentiin, hyppymaisteri teippasi itseensä kiinni ja äkkiä huomasin istuvani 4 kilometrin korkeudessa lentävän koneen avonaisella ovella jalat tyhjän päällä... tyhjän päällä... tyhjääÄÄÄÄNNNNNNNNN.... Jos haluat tietää, miltä se tuntuu, kokeile! Suosittelen varauksetta! Vaikutti siltä, että Tuukka ja Sannakin nauttivat. Päivä päätettiin kunnon naudan pihvillä ja tuopillisella olutta. 

Tuukka keltaisissa, minä punavalkoisessa, Sanna vielä korkeammalla

Queenstownissa vietimme 2 yötä ja hyppyä seuraavana päivänä lähdimme pisimmälle siirtymälle tähän mennessä: tavoitteena oli ajaa etelästä pohjoiseen noin 800 km. Matka oli tarpeeksi pitkä, joten päätimme pysähtää puolivälissä Franz Josephin jäätikkökaupungissa. Jaksan edelleen fiilistellä ja hehkuttaa maisemia! Länsirannikolle päästäksemme, meidän täytyi ylittää koko eteläsaaren pituussuunnassa kulkeva vuorijono, ja tie vei vuoriston läpi kulkevan jokilaakson kautta. Korkeuserot ja kaunis joenuoma tekivät matkustamisesta itsessään jo arvoisensa kokemuksen. Edelleen. Maisemat!

Vuoriston toisella puolella vastaan tuli rannikko ja koskematonta rantaviivaa paikoin silmänkantamattomiin. Asutusta tupsahteli vastaan entistä vähemmän ja liikennekin tuntui vähentyneen siitä vähästä, mitä aiemmin olimme itäpuolella kokeneet.

Franz Joseph oli pelkästään välietappi, emmekä suunnanneet jäätikölle ollenkaan(osittain myös siksi, että pyysivät hirveitä hintoja reissuista sekä sää oli hyvin sateinen). Hyvin nukutun yön jälkeen matka jatkui Nelsoniin.

Haast river, jonka viertä ajelimme vuoriston läpi aina merelle asti