Autolla etelään: Christchurch - Lake Tekapo - Dunedin

Blogistelu muuttuu huonojen nettiyhteyksien vuoksi(wifi-yhteydet ovat harvassa ja maksullisia) ja tekstit(ainakin omat) ovat kokoelmia eri päivinä kirjotetuista hajatelmista, joten tarinankerronnassa seuraa epäloogisuuksia, hyppäyksiä ja tajunnanvirtaa.

Uuden Seelannin liikenne on näin vajaan viikon tuntuman perusteella helppo ottaa haltuun, joten auton vuokraaminen vaikuttaa edelleen järkevimmältä ratkaisulta liikkua maassa. Tiet ovat paikoin melko kapeita ja jyrkän mutkaisia, joten suuren asuntoauton kanssa voi kuitenkin olla hidasta navigoida paikasta toiseen. Nopeusrajoitukset ovat useimmiten tilanteeseen nähden aivan poskettoman suuret, sillä lähes aina taajaman ulkopuolella on satasen rajoitus, oli tie sitten suora tai ei. Taajama-alueella ajellaan 50-80 kph. Liikennettä valvovia silmiä ei ole tien päällä nähty. Vilkkaasti liikennöidyillä pääväylillä(ainakin eteläsaarella) on runsaasti ohituskaistoja(hitaat ajavat vasemmalla). Ohituskaistojen puuttuessa ei tarvitse kuitenkaan tyytyä ajamaan jonossa sillä pitkiä suoria on runsaasti ja erittäin harvoin vastaantulevaa liikennettä. Yhtä harvoin kohtaa samaan suuntaan menevää liikennettä, joten pointtina siis se, että ihmisiä on oikeasti tosi vähän eteläsaaren teillä! Toki sesonkiaika näkyy siinä, että liikennöivät autot ovat usein vuokrafirmojen logoilla varustettuja ja matkailuautoja.

Matka Tekapo-järven rannalle oli jo itsessään erittäin vaikuttava kokemus. Lammaslaitumia, joiden halki tie kiemurteli kohti lumihuippuisia vuoria. Välillä vehreää, välillä hyvin karua, vaihtelu tapahtui yllättävän nopeasti. Lisäksi tasaisin väliajoin reitillä tuli vastaan maantien varteen rakennettuja pikkukaupunkeja, joista löytyy baari, huoltoasema, kauppa ja joskus kirkko. Kaduilla pyörii maalaispoikien ja tyttöjen näköisiä jannuja nelivetoautoissa ja traktoreissa. Tulee mieleen jenkkileffoista tutut uneliaat maaseutukaupungit.

Järvelle päästyämme oli jo ilta(ad 300 km ajoa takana). Pitkästä aikaa majoitus kimppahuoneessa ja yhteiset tilat toivat mieleen partio/luokkaretket ja kerrossängyt tietysti myös intin. Mukavaa rentoa meininkiä kuitenkin hyvässä seurassa samanhenkisten ihmisten kanssa. Saa vaihtaa myös kokemuksia ja kysellä vinkkejä hyvistä kohteista. Aamulla luovutimme huoneen, kamat autoon ja läheistä vuorta huiputtamaan. Ehkei muuten oltaisi oltu niin kiireessä, mutta sesongin vuoksi majoituspaikkoja ei olisi ollut tässä taloudessa enää tarjolla seuraavaksi yöksi. Kuvat kertovat enemmän siitä, mitä vuorelta näkyi. Sen voi lisätä, että huipulla todellakin tuulee ja rajusti.

Tekapo-järven jälkeen maisema-ajelu sen kun jatkuu.

Offtopic:

Viini ja lampaanliha on halpaa! Paikalliset ja australialaiset viinit maksavat perusprismassa halvimmillaan 6 nzd ja 8 dollarilla(5.5€) saa jo laadukasta tavaraa. Lammasta(ja nautaa, possua ja kanaa) saa opiskelijaystävälliseen kilohintaan, joten aterioiden sisältö noudattaa paljolti tiettyä kaavaa. Onneksi Sanna osaa vaatia myös kasviksia, nekin paikallisesti kasvatettuja(avokadon sesonkiaika alkaa olla käsillä). Kasvisten hinta on kuitenkin suhteessa korkeampi kuin lihan ja paikoin jopa Suomen hintoja suurempi(vaikka ovat siis paikallista). Täällä marketeista puuttuu muuten lähes täysin suomalaiseen kauppaan kuuluva ”eines”-tiski. Ei sillä, että kaivattaisiin, ei vain ole ikinä tullut ajateltua, kuinka suuri menekki valmisruoilla on Suomessa. Toinen asia, mikä puuttuu uusseelantilaisista kaupoista, on kilometrin mittaiset candy king-käytävät. Elintasomaha ja nuoruusiän ylipainoisuus usealta täkäläiseltä löytyy, joten paheet tulevat siis jossain muussa muodossa. Esimerkiksi ravintola-annokset ovat jopa minulle massiivisen kokoisia. Ja ranskalaisia syödään paljon.

Seuraava etappi oli Dunedinin kaupunki etelässä(matkaa taas noin 300 km). Paikasta löytyy mm. yliopisto, suklaatehdas, olutpanimo ja eteläisen pallonpuoliskon jyrkin katu. Ns. ”must see”-paikka siis kyseessä. Yövyimme kaksi yötä vuonna 1907 rakennetussa yksityisessä sairaalassa, jossa oli suurimman osan päivästä kylmempi sisällä kuin ulkona. Emme olleet kuitenkaan tulleet(nähtävyyksistä huolimatta) tutustumaan itse kaupunkiin vaan bongaamaan elukoita, joita ei Suomessa todennäköisesti näe: albatrossi, merileijona ja pingviini. Ja uskokaa tai älkää(kuvamateriaalia on todisteena), päivän päätteeksi kaikista mainituista tehtiin havainnot luonnontilassa! Melkoinen tuuri kävi erittäin harvinaisen keltasilmäpingviinin kohdalla, joka sattui nousemaan merestä rannalle hetkeksi ennen kuin se säikähti meitä ja palasi aaltoihin. Merileijonat ja hylkeet eivät meistä sen sijaan juurikaan välittäneet vaan makoilivat laiskoina rannoilla auringossa.

 

Täältä matkamme suuntautuu reilu 350 km länteen, Fiordlandiin, jossa komeilee postikorteista tuttu Milford Sound, todennäköisesti ensimmäinen kunnon turistikohde tällä matkalla(löytyy Lonely planetin kannesta myös). Tässä vaiheessa olemme myös oppineet sen, että klo 15 ja 17 välillä eli siis lounasajan jälkeen mutta ennen päivällistä on erittäin vaikeaa löytää pienemmistä paikoista syötävää. Lounasta ja päivällistä nimittäin tarjoillaan eri ravintoloissa (bistro vs. dining restaurant).