Vietnamin tiheimmin asutulla alueella ja silti in the middle of nowhere

Terveisiä Mekong Deltalta! Nyt on päästy todelliseen reppureissaajan elämään sen kaikessa merkityksessä. Tätä kirjoittamaan aloittaessa meneillään oli kolmas kaupungi Äiti Mekongin suistoalueella, Can tho, joka on samalla suiston suurin ja Vietnamin 5. suurin kaupunki.

Kuten otsikosta käy ilmi, Delta on Vietnamin tiheimmin asuttua seutua ja samalla suurin riisin tuotantoalue. Alue kutsui meitä kulttuurin, maisemien ja kuuluisten kelluvien markkinoidensa vuoksi. Tietenkin nämä asiat takaavat sen, että yhtä varmasti kuin Mekong virtaa kohti Etelä-Kiinanmerta, kulkee Deltaa kohti myös jatkuva turistiflow. Ho Chi:ssa olikin pilvin pimein matkatoimistoja, jotka järjestävät erilaisia mutta lopulta samanlaisia eripituisia retkiä alueelle. Halong Bayn turistiryysiksestä viisastuneina päätimme, ettemme halua tällä kertaa kulkea virran mukana vaan päätimme lähteä kartoittamaan deltaa itsenäisesti omin (ja netin) neuvoin julkisia kulkuvälineitä hyödyntäen. Ensimmäinen kohde olikin sitten tuo jo edellisessä postauksessa mainittu Ben tre -niminen kylä (kylässä asukkaita 120 000).


Satuimme varaamaan yön Oasis-nimisestä hotellista, jota pyörittää kiivi-herra Ken, joka otti meidät heti siipiensä suojaan. Ensin opiskeltiin karttakepin kanssa alueen kartta, joka oli maalattu hotellin seinälle ja sitten Ken kysyi meille paikat seuraavan päivän cargo-boatiin (joka ei sitten kulkenutkaan kuin vasta sitä seuraavana päivänä). Neuvoipa vielä kartan seuraavastakin kylästä ja saatiin samalla osoitetiedot sen kylän ainoasta hotellista, jossa osataan englantia. Kyllä oli sympaattinen palvelu ja kylä! Otettiin fillarit kulkuvälineiksi ja niillä sitten edettiin riisipellon reunaa ja käytiin ostamassa paikallisesta tienvierimarketista tuoreita mandariineja, mangoja ja vesimeloni. Kasvitieteilijä minussa ihaili teitä reunustavia banaanipuita ja niissä roikkuvia isoja hedelmäterttuja sekä erivärisiä tuntemattomia kauniskukkaisia pensaita. Ampiaisia tietysti säikyin tuttuun tapaan ja välillä vahingossa kärpäsiäkin. Ihmiset olivat poikkeukksellisen ystävällisiä, kaikki lapset (ja aikuisetkin) huusivat iloisesti "hello hello" meidät nähdessään ja tämän vuoksi paikka kulkee nyt meidän kesken nimellä "hello-village".




Tavaravene otti meidät kyytiinsä lopulta päivää suunniteltua myöhemmin. Kyseessä oli siis jonkinlainen pieni rahtialus, joka kuljetti mm. ruokatavaroita joen varren kyliin, ei niinkään ihmisten kuskaamiseeen tarkoitettu menopeli. Meille oli kuitenkin huomaavaisesti asetettu kannelle (jossa ei ollut laitoja) kaksi lasten kokoa olevaa muovituolia. Näin me sitten seilattiin pitkin Mekongia seuraavat viisi tuntia. Alus pysähteli muutamaan kertaan pienissä kylissä, joissa purettiin tavaraa pois. Maisemat olivat kauniit, rannat trooppisen rehevää kasvustoa täynnä, vesi tosin väriltään ruskeaa eli uimaan se ei houkutellut. Sinne myös iloisesti heitettiin kaikki roskat ja muu tarpeeton ja tietenkin omat eritteet vessana toimineen kopin kautta, jossa oli pohjassa reikä.

Tra Vinh, seuraava vuorossa ollut Deltan kylä saavutettiin aikanaan. Se jos mikä oli Lonely Planetin sanoja lainatakseni "off the beaten track" eli mestassa ei turistin turistia. Vähän kyllä oli hassu olo kun selkä hiessä, ihmisten katseet selässä ja rinkka hartioita hiertäen alettiin sitten metsästää ilman mitään kunnon karttaa sitä kaupungin ainoaa hotellia missä englantia kuulopuheiden mukaan taidetaan. Ja löytyihän se, onneksi Mikko on meikäläistä parempi suunnistaja. Hotellivirkailijan englanti oli vähintäänkin haasteellista ja niin oli ravintoloiden (seinäsyvennys-katuruokaloiden) listoilta ruuan tilaaminenkin koska englanti on täällä päin tuntematon kieli. Siinä sitten osoitettiin ja nyökkäiltiin ja yhdessä paikassa onnistuttiin saamaan ilmeisesti jonkinlaista sisäelin-soppaa "lihan"palojen ulkonäöstä päätellen. Ihan hyvää se kumminkin oli ja suuremmilta ripuleilta ollaan edelleen säästytty. Muutamia sieviä temppeleitä nähtiin mutta tyydyttiin ihailemaan niitä aitojen ulkopuolelta.

Seuraava etappi olikin sitten tuo jo mainittu Chan tho, jonne matka taittui paikallisella bussin ruoskalla, jossa taas kerran oltiin ainoat turistit. Täytyy kyllä myöntää, että matka epämiellyttävillä penkeillä oli kuitenkin tuskansa veroinen: maisemat olivat todella kauniit: Häikäisevän vihreää riisipeltoa toisensa vieressä ja vlijelijöitä istutustyössään, yläpuolella sininen taivas. Chan tho:ssa tsekkasimme mm. kelluvat markkinat hotellimme omistajan tyttären yksityisesti opastamana (poislukien meidän lisäksi kierroksella oli yksi jenkki-britti Mike).  Oppaamme perässä kuljettiin myös töllistelemässä maaseutua, jossa elämänmeno perustuu pitkälti riisin ja erilaisten hedelmien tuotantoon ja myyntiin. Lapset eivät mene kouluun koska rahaa siihen ei ole, sen sijaan he viettävät usein koko elämänsä vanhempien tilalla töitä tehden ja bisnestä ajallaan jatkaen.

Viimeinen deltan kaupunkikohde oli Chau doc lähellä Kambodzan rajaa, jossa väsymyksen vuoksi emme jaksaneet ihmeemmin paikkoja katsella. Yön yli nukuttiin ja aamulla aikaisin otettiinkin jo speed-boat kohti Kambodzan Phnom Pheniä. Se päivä menikin kokonaan matkustaessa, ensin 6 tuntia veneellä Mekongia pitkin ja Phnom Phenistä ruokatauon jälkeen bussilla vielä kohti Siem Reapia, koska haluttiin mielummin uhrata yksi kokonainen päivä matkustamiseen ja saada sellainen lisää paikalla oloon. Perillä oltiin sitten reippaasti puolen yön jälkeen. Vähän oli epätodellinen olo kun yksinäinen tuktuk kuskasi meitä vihdoin pitkin Seam Reapin hiljentyneitä, pölyisiä katuja. Tunnelmaa toi kirkas tähtitaivas ja vei nälkä ja vilu. Seuraavina päivinä vuorossa siis jumalten jturistien kaupunki sekä Angkorin temppelit...