Keikka Kambodzassa

Angkorin temppelit ovat jäänne Kambodzan hallitsijoilta 700–1500-luvuilta. Tuolloin khmeeri-kuninkaat hallitsivat yhtä aikansa loistokkaimmista valtakunnista, jonka ytimessä Angkor(wikikäännös ”Capital City”) oli. Angkorin väkiluvun arvellaan olleen noin miljoona ihmistä samalla kun Lontoossa asukkaita oli 50 000.(esitteen mukaan) Kuningaskunta hiipui vähitellen ja ennen ranskalaisten tuloa hallintoa piti historiallisesti ilmeisen nimettömät kunkut, jotka vaihtuivat tiuhaan. Temppelialueella on useita kohteita ja paikka yltää helposti maailman perintökohteisiin. Postikorteista tuttuja kohteita Angkorin temppelialueella on Angkor Wat, Angkor Thom sekä Ta Prom. Yhteensä erilaisia temppeleitä/jäänteitä on alueella yli 1000, joten nähtävää temppelihiirille riittää.

Herätys oli klo 4:30. Hotellimme oli järjestänyt aamupalan valmiiksi(vaikka virallisesti aamiaista saa klo 7.00) ja kuskin. Kambodzan paikallinen taksiväline on joko motobike tai remork=paikallinen tuk tuk(moottoripyörä, jossa ”peräkärry”). Lähdimme ajamaan kohti temppelialuetta klo 5.00 tavoitteena päästä perille ennen auringonnousua. Matkaa keskustasta on noin 10 km. Kovinkaan suurena yllätyksenä ei tullut se, että muutama muukin matkustamiseen fiksoitunut länsimaalainen oli tulossa samaa auringonnousua katsomaan Angkor Watiin. Angkor Wat on ollut aikoinaan pyhistä pyhin, hindujumalten asuinpaikka(vrt. olympos-vuori). Alue koostuu nelikulmaisesta puutarhasta, jota ympäröi muuri ja leveä vallihauta. Kaksi siltaa johdattaa alueelle. Keskellä puutarhaa seisoo massiivinen temppelirakennus suippoine torneineen. Auringonnousun aikaan taivaan vaihtaessa väriä yön mustasta aamuruskoon ja vaaleansiniseen ennen ensimmäisiä auringonsäteitä sai paikan tuntumaan maagiselta. Kokonaisuutena Angkor Wat on ehdottomasti näkemisen arvoinen vaikkakin itse temppelissä olikin entisöinnin vuoksi rajoitettu kulkuoikeus, runsaasti turisteja ja sinänsä melko vähän nähtävää. Mielenkiintoista on se, että Angkor wat on opaskirjojen mukaan ollut jatkuvassa käytössä aina tähän päivään asti.

Aamupala syötiin tuk tukissa. Seuraavaksi suuntasimme Angkor Thomiin. Tällä paikalla sijaitsi siis viimeisin Angkorin pääkaupunki. Kaupungin muurit kohosivat korkeina ja muurin ulkopuolelle oli vielä kaivettu vesitäytteinen vallihauta. Pääportit avautuivat pohjoiseen, itään, etelään ja länteen. Sisäpuolella näimme enemmän tai vähemmän rapistuneita kivirakennelmia, osa oli ollut temppeleitä, osa jäänteitä hallinto- ja palatsirakennuksista. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään kivikaupunki sillä laajat metsäalueet peittävät muurien sisäpuolia, kun puiset asuinrakennuksen ovat jo kauan aikaa sitten lahonneet. Kaupungin keskellä sijaitsee ”Kasvojen” temppeli, Bayon. Huomattavasti vähemmän säilynyt laitos. Jatkuva entisöintityö oli täälläkin meneillään, jotta jotain nähtävää tulevillekin sukupolville riittää. Temppelin sisällä päästiin mahtavaan sokkelokikkailuun fiilistelemään kiviä, hävitimme matkalla toisemmekin.

Valitettavasti kiviä ei jaksa määräänsä enempää katsella ja Ta Promin (Tomb Raideria kuvattu täällä) rauniotemppeli mentiin nopealla tahdilla läpi. Komeasti siellä kuitenkin puut olivat valloittaneet ihmisen tekemät rakennelmat.

Hieman hämmentävästi nuorin postikorttimyyjä oli ad 4 v tyttö, joka osasi sujuvasti englanniksi antaa vielä hyvän hinnan korteistaan.

Siem Reapin kaupungin keskustassa on paljolti vain guest houseja ja ravinteleita, joten itse kaupungissa emme juuri ruokailua kummempaa jaksettu tehdä. Päätimme temppelipäivää seuraavana päivänä käydä katsomassa maamiinamuseota, jonka on perustanut Siem Reapiin kuuluisaksi tullut entinen lapsisotilas Akira(saanut kansainvälistäkin tunnustusta, google löytää). Kaupunkikuvassa on kyllä näkynyt raajattomia ihmisiä, mutta silti hieman yllätti tieto, että 1:250 kambodzalaista on loukkaantunut maamiinojen tai muiden räjähteiden vuoksi.(museon tietoja) Edelleenkin miinanraivaus jatkuu ja loukkaantumisia tulee. Miinat ovat päätyneet maahan suurimmaksi osaksi Vietnam + Kambodzan hallitus vs. Punaisten Khmerit Pol Potin hallintokauden jälkeen mutta myös Vietnamin sodan laajennuttua Kambodzan puolelle mm. Yhdysvallat pommitti vuosia Pohjoisen armeijan huoltolinjoja tällä maaperällä. Museossa muuten käsiteltiin lähinnä erilaisia miinoja ja miinanraivausta eikä se herättänyt sen suurempaa elämystä mutta lipputulot menevät avustuksena museon toiminnalle. Ovat perustaneet jopa koulun räjähteiden vammauttamille nuorille, joista osa ilmeisesti on jo päässyt yliopistotasolle asti.

Siem Reapissa vietettiin yhteensä 2 kokonaista päivää ja tavoite nähdä Ankorin temppelit tuli täytetyksi, joten päätimme lähteä Phnom Penhin suuntaan. Bussi oli käytännössä järkevin vaihtoehto jolle tuli hintaa tuplat mitä maksettiin toiseen suuntaan ilman merkittävää luksuksellisuutta(n.12 USD, dollari on muuten käypä valuutta maassa eikä jämärielejä tarvitse kuin vaihtorahana vastaanottaa). Lähdettiin aamulla kuuden aikoihin liikkeelle, kokki oli taas potkittu hereille keittämään aamupuurot pelkästään meille. Matka taisi kestää hieman vähemmän aikaa kuin tulomatka, taisin nukkua koko matkan. Phnom Penhissä meillä olisi aikaa taas vain yksi kokonainen päivä, joten itse kaupungin fiilistely ja fiilikset jäävät taas vähiin, täytyy tulla ehkä uudestaan. Mitä nyt yleisilmeestä sanoisi uudestaan niin liikenne hieman siistimpää kuin Vietnamissa, muuten melko samanlaista. Englantia osataan laajasti(=turisteja käy paljon) joten ei tarvitse ravintelissa miettiä mitä tilaa ja millä kielellä. Tuk Tukit ovat aina avustamassa vaikket halua, toisaalta kohtelias no thanks! toimii lähes aina. Kaduilla on tunnelmaa ja kaupunki on sielukkaampi kuin esim. Siem Reap, komealla rantabulevardilla bongattiin suomen lippu. Khmeriruokaan lisänä käytetään paljon kookosta eri muodoissa ja nämä olivatkin tervetulleita uusia makuja vietnamin keittiön jälkeen. Hotellimme edustalla lisäksi grillattiin katukojuissa molempina iltoina, kun siellä olimme, joten pääsin mäsäyttämään hieman grillilihaa syömisen välissä(tod. näk. syötiin rottaa ja katuojakyyhkysiä). Länkkäriruokaa on muuten alkanut tehdä mieli matkan tässä vaiheessa. Hintataso Siem Reapissa ja Phnom Penhissä on suht sama kuin Vietnamin puolella, halvalla pääsee katukuppiloissa.

Choeung Ek:n muisto-stupa uhreille(sisältää luita)

Ankorin temppelien lisäksi tutustuimme vierailun aikana hieman ikävämpään historiaan nimittäin Pol Potin ja Punaisten Khmerien älyttömimpään päähänpistoon tehdä maasta täysin omavarainen maatalousyhteiskunta, joka on suljettu muulta maailmalta. Kuulostaa kenties hieman tutulta. No tämähän yritettiin tehdä siten, että 1975 Punaiset Khmerit nousivat valtaan sen syrjäyttäessä amerikkalaismyönteisen hallituksen(monimutkainen kuvio) ja valtasivat Phnom Penhin. No, sitten he tyhjensivät Phnom Penhin KOKONAAN. Kahdessa päivässä. Porukka siirrettiin maaseudulle(myös muista kaupungeista) hommiin. No tietysti järkevästi ajateltuna hommassa ei ollut mitään järkeä ja siksi Pol Pot päätti vangita kaikki, jotka saattaisivat huomauttaa tästä(opettajat, lääkärit, lakimiehet, virkamiehet yms.) Jannut lopulta tapettiin tappoleireillä. Jatkossa kaikki hallintoa mukamas vastaan olevat tai vehkeilijät kokivat saman kohtalon. Eikä se edes suojellut, että kuuluit Punaisiin Khmereihin, sillä tarina kertoo että Pol Pot oli ”hieman” vainoharhainen. Syytökset keksittiin ja ihmistä kidutettiin niin kauan, kunnes hän myönsi nämä väärät syytökset ja sen jälkeen hänet tapettiin pahimmassa/parhaassa tapauksessa. Jotkut lojuivat vankiloissa odottaen kuolemaa. Edes lapset eivät säästyneet tältä järjettömältä vainolta. Eräs khmerihallituksen sloganista kuului, että on parempi tappaa viaton vahingossa kuin jättää valtion vihollinen tappamatta.

Joukkohaudat

No ei se elämä ”vapaanakaan” kovin hehkeää ollut sillä kaikki ihmisiltä riistettiin koti, henkilökohtainen omaisuus ja lähetettiin töihin maaseudulle. Perheet hajotettiin. Työleireillä tahti oli kova ja ruokahuolto nimellistä, jolla ei käytännössä voinut pärjätä. Homma kesti hieman yli 3 vuotta ja yli 3 miljoonaa ihmistä sai surmansa pakkotyössä ja vainoissa. Kaiken tämän lopetti Vietnamin vallattua Kambodza ja perustettua uusi kommunistimyönteinen hallitus. Punaiset Khmerit vetäytyivät Thaimaan rajan lähistölle ja alkoi vuosikymmeniä kestänyt sissisota Pol Potin johdolla. Lisää omituisuutta on se, että ulkomaat eivät ilmeisesti tunnustaneet Kambodzhaan perustettua uutta hallitusta ja Pol Pot ja Punaiset khmerit jatkoivat tunnustettuna maan hallintona melko pitkään ja heillä oli paikka YK:ssa vuosia kansanmurhien jälkeen. Pol Pot kuoli ad 82v elettyään hyvän elämän… (huom. tiedot ovat museon kirjallisuudesta, kaikkea oikeellisuutta ei jaksettu tarkistaa, ahterista homma oli kuitenkin eikä ainoaa laatuaan maailmassa)

Tätä aikakautta kuvaa Phnom Penhissä kaksi kohdetta: Tuol Slengin vankila(genocide museum) sekä Choeung Ek(killing fields). Tuol Sleng oli entinen koulu, joka muutettiin khmerien hallinnon ajaksi kidutus- ja vangitsemiskäyttöön, jonne valtion viholliset tuotiin pidätyksen jälkeen. Tästä siirryttiin Choeung Ek:n leirille, jossa systemaattisesti tapettiin kymmeniä tuhansia ihmisiä, pääasiassa pieksämällä kuoliaaksi. Vierailu näissä paikoissa oli hurja ja erittäin vaikuttava kokemus. Näihin kulutettiin yhteensä 6 tuntia(mukaan lukien 1 h paikallaan ruuhkassa).

Ja säännöt vangeille

Tuol Slengin vankila

 Klo 6:00, taas… Aikaiset herätykset bussia varten alkavat jo hieman tympäistä. Mekong deltalle lähdön jälkeen matkatahti on kova ja molemmat alamme olla väsyksissä. Toisaalta edelleen näkemisen arvoista on nähty. Olimme varanneet hotellimme kautta Mekong Express –bussin(13 USD) Ho Chi Minhiin. Homma meinasi ryssähtää heti alkuunsa, kun unohtivat hakea meidät hotellilta ja jouduimme minibussin kyydissä ajamaan bussin kiinni kaupungin laidalla. Bussiin kuitenkin päästiin ja paikallisen tavan mukaan ilmastointi on käännetty kaakkoon ja säätimet ovat varmaan vanhuuttaan tipahtaneet edellisen käyttäjän niskaan. Näin on siis ollut jokaisessa linja-autossa, jota olemme käyttäneet, sisällä saa ihan palella. Itse istuin huppari, puffi ja villasukat päällä suurimman osan matkaa. Rajanylitys tapahtui hallitussa kaaoksessa, kaikilta bussimatkustajilta kerättiin passit, jotka toimitettiin rajamiehelle leimattavaksi. Kuvitelkaa vain, kun samaan aikaan yhtä virkailijaa kuormittaa 4 bussilastillista rajanylittäjiä ja siinä välissä yksittäiset mummelit hakkaavat passejaan virkailijan eteen jonosta huolimatta. Virkailija lohdutti itseään tuopillisella olutta. Hetken tunsin kaipuuta länsimaista järjestelmällisyyttä ja tavoitteellista toimintaa kohtaan. 6 tunnin bussimatkan jälkeen saavuimme Ho Chi Minhiin vanhoille kulmille, joista lähdimmekin Mekongia tutkimaan. Edessä viimeinen ilta Vietnamissa, ylimäärin paikallista valuuttaa ja Indonesian matkaopas, matka ei pääty tähän!