Hoi An

Hikisen junamatkan (ja taksimatkan) päätteeksi saavuimme siis Hoi Aniin, joka on kaupunki keski-Vietnamissa aivan meren rannalla. Nimi vapaasti käännettynä tarkoittaa "rauhallista kohtaamispaikkaa" ja Unesco on kaupungin listannut maailmanperintökohteekseen ihan ymmärrettävistä syistä. Hoi Anin vanha kaupunki on erityisen hyvin säilynyt esimerkki 1400-1800-lukujen Kaakkois-Aasialaisesta arkkitehtuurista ja toimi tänä aikana vilkkaana kauppasatamana.

Ensimmäisenä mielessä oli ruoka: istahdettiin saman tien hotellin ravintolaan. Tilasin annoksen nimeltä cao lau (hinta noin 1,60e), joka on yksi tämän alueen perinneruoista sisältäen nuudeleita ja tuoreita yrttejä sekä pavunituja mausteliemessä. Annos on kruunattu muutamalla viipaleella tuoretta possua ja koristeltu kuivatulla lihalla. Kyllä tämän nälästä kiukkuisen matkalaisen mieli taas sulatettiin ruualla ja silmät aukenivat katselemaan muutakin kuin omaa napaa. Hotelli (Hoa Binh hotel) osoittautui erittäin hyväksi diiliksi: yksi yö 18 USD ja tällä hinnalla saa ilmastoidun, siistin ja tilavan huoneen, lämpimän suihkun ja runsaan aamupalan tuoreine hedelmineen ja munakkaanpaistajineen.

Ja mikä kaupunki! Ilta oli pimentynyt kun lähdettiin kävelemään kohti keskustaa. Sitä halkoi kapea joki, jonka rantoja täplittivät ravintolat vieri vieressä ja niiden lukemattomat kiinalaiset lyhdyt valaisivat katuja. Jokeen oli laskettu kynttilöitä paperilyhdyissä ja niitä olisi sinne itsekin saanut laskea kellumaan 0,25 dollarisentin hinnalla lausuen mielessään samalla toivomuksen joen jumalalle. Jostakin kantautui rauhallinen itämainen musiikki ja ilma oli samettisen lämmin. Tuntui että oltiin tultu paratiisiin. Liikennekin oli täällä ihan eri maata kuin kuhisevassa Hanoissa, kadut tuntuivat sen jälkeen melkein tyhjiltä.

No, kyllähän tämä kaupunki pitkälti turismista elää. Sen näkee jo kauppojen mekko- ja aurinkolasitarjonnasta ja ravintoloiden kiihkeistä sisäänheittäjistä. Vielä ei tosin ole turistisesonki, joten iso osa ravintoloistakin häämötti tyhjinä. Selkeästi paikan erikoisuutena ovat räätälinliikkeet, joita on, no, ihan pipona. Pakkohan se oli käydä kysymässä teetetyn iltapuvun hintaa vaikka Mikko taas muistutteli että se kulkisi sitten 4 kk:n ajan rinkassa lisäpainonani. Niinpä, ei oo paljoo mittää! 45 dollarilla valmistuikin sitten minulle uusi iltapuku violetista sifonki-tyyppisestä kankaasta ja kannan sen mieluusti mukanani maailman ympäri..:)

Seuraavana päivänä mieleni halasi biitseilemään, aaltojen kohinaa kun ei vielä oltu ehditty tähän mennessä kuuntelemaan. Hoi Anissa on kaksi "virallista" rantaa, suurempi Cua Dai ja pienempi An Bang. Cua Dain rannalla kohoaa useita länkkäreiden kansoittamia luksushotelleja ja seafood-ravintoloita. Kaunishan tuo rantaviiva onkin puuterihiekkoineen ja kookospalmuineen. Paikka vaan kuhisee auringon polttamaa turistinahkaa, kaupustelijoita ja vieläpä veden puolella möyrysi muutama jet ski. Ei tehnyt mieli asettua. Kulautin alas tuoreesta mangosta valmistetun mehun, mikko lighti kolan ja sitten suunnaksi suoraan pohjoinen ja An Bang, jonne oli matkaa noin 3km. Kulkuvälineenä meillä oli polkupyörät, jotka on ehdottoman käteviä välineitä Hoi Anissa liikkumiseen. Pyörävuokraamoja on useita, meitä lähin oli suoraan hotellia vastapäätä. Pyörän saa vuokralle päiväksi hintaan 1 USD. Ihan kelpo menopeli oli, vähän ruostetta eikä vaihteita mutta jarrut toimi. An Bangin ranta olikin sitten kotoisampi. Muutamia ravintoloita, ei suuria hotelleja, vähemmän turisteja. Siellä sitten nautittiin parina päivänä auringosta ja annettiin aaltojen heitellä, ahh! Eikä palanut kuin nenä.

Kaupungissa on paljon pikku nähtävyyksiä, joita saa katsastaa pienellä pääsymaksulla. Viiden lipun sarja turistitoimistosta maksoi noin 6 dollaria ja valikoimaan kuului mm. vanhoja itämaisia koteja, temppeleitä, kiinalaistyyppisiä kokoontumis- ja teehuoneita sekä museoita. Sekä tietysti "japanese bridge", joka on Hoi Anin kasvokuva. Viehättäviä olivat ja näin off-seasonina saimme nauttia niistä kaikessa rauhassa, vain muutamien muiden turistiyksliöiden seurana. Off-seasonin hintana ovat sitten toisaalta sateet, joita tulee melkein päivittäin. Minua eivät loppupeleissä hirveästi haitanneet koska ne raikastivat ajoittain infernaalisen kuuman kosteaksi käynyttä ilmaa.

Viimeiseksi päiväksemme Hoi Anissa päädyimme varaamaan miltei ex tempore edeltävänä iltana erään paikallisen herran ravintolassa meille mainostaman retken kalastajakylään ja kotiinsa nauttimaan vietnamilaista lounasta. Tämä lysti maksoi noin 20 usd. Seuraamme liittyi brittiläinen ja uusi-seelantilainen pariskunta. Herra Trung haki meidät kaverinsa kanssa moottoripyörällä aamulla hotellilta (muut pariskunnat seurasivat omilla pyörillään). Toim. huom. äitit: oli kypärät päässä, se on Vietnamissa lain sanelema pakko ja kaikki muutkin niitä käyttävät..:)) Ajoimme paikallisen kalatori

n kautta herra Trungin kylään, jossa tutustuimme aluksi savipajaan. Valmistuipa siinä sitten meidänkin kätösissä pari muotopuolta ruukkua. Tarkoituksena oli käydä myös kalassa mutta sade pilasi tämän suunnitelman. Ystävällinen mr Trung huolehti hyvin vieraistaan - kipaisipa meille varustautumattomille vielä sadeviitatkin ennen kuin jatkettiin matkaa. Sitten valmistettiin herran ja vaimonsa opastuksella vietnamilainen lounas: kevätkääryleitä täytteenään possua, murskattua sipulia ja valkosipulia, nuudeleita ja pähkinöitä. Väliruoaksi nuudeleita pavuilla ja porkkanoilla, pääruokana suli suuhun inkivääristä, sitruunaruohosta, valkosipulista ja soijakastikkeesta valmistetulla tahnalla täytetty kala, jonka päälle valutettiin sitruunakastiketta. Jälkkäriksi paikalliseen tapaan tuoreita hedelmiä. Hyvä fiilis jäi päivästä, suosittelen tätä sympaattista yksityisyrittäjää muillekin (googleen mr trung hoi an).