Elämää Tyynellä merellä

Ofu Island

Holty'sin Paulan herkkuburgerien äärestä Tongatapulta matkamme jatkui Vavaun saariryhmälle. Siirtyminen tapahtui lentokoneella. Koneeseen noustessa mielessäni käväisi mahtaako tämä rämän näköinen piskuinen Vanuatu airsin purkki kuulua eu:n laatimalle lentoyhtiöiden mustalle listalle.. No, enää ei kannattanut empiä. Sisään astuttiin hitonmoiseen säilöttyyn kuumuuteen ja lentokoneen moottori piti semmoista jylyä ettei vieruskaverin puheesta meinannut saada selvää. Matkustajia taisi olla meidän lisäksi 3-4 eikä paljoa enempää kone olisi vetänytkään. Maisemat olivat mahtavat. Tyynenmeren pinta kiilui alla hämmentävän kirkkaan turkoosina, välillä vihertävänä ja sitten syvän koboltin sinisenä. Korallisaaria näkyi alla kuin tahroina kankaalla. Vesi oli niin kirkasta että ilmasta katsottuna oli mahdotonta sanoa mitkä osat saarista olivat veden alla ja mitkä sen pinnan yläpuolella. Noin puolentoista tunnin lennon jälkeen alettiin laskeutua eräälle saarelle, jossa muista poiketen näkyi olevan muutamia taloja ja teitä siellä täällä.

Taustalla David

Olimme jo muutama päivä sitten varanneet puhelimitse majapaikan ja sopineen kuljetuksen kentältä sinne. Meitä vastassa oli kaapinkokoinen David ja hänen jenkkityylinen pick-uppinsa. Tuukka ja Antti kiipesivät lavalle ja me muut sulloudutiin sisätiloihin. Loppumatka taitettiin veneellä sadekuuron saattelemina. Lopulta saavuimme määränpäähämme pikkuiselle Ofu Islandille. Mikä suloinen paratiisi! Kaistale valkoista hiekkarantaa palmujen täplittämänä ja simpukoilla koristeltu puutarha. Pihan perällä oli Davidin vaimon perheen omistama tongalainen talo ja sen pihaan rakennettu pieni betoninen ulkorakennus, josta me Mikon kanssa saatiin huone. Asetuttiin taloksi, pojat kävivät heti ripustamassa riippumatot palmuihin. Iltapalaksi saatiin tongalaista safkaa: friteerattua bread fruitia, kanaa ja makkaraa, kaikki friteerattuna. Kylkeen haudutettuja taron lehtiä ja sipulia.

Vesi oli melko kirkasta

Yö ei ollut niin miellyttävä. Oli ihan törkeän kuuma. Tuntui, että betoni oli kerännyt kaiken päivän lämmön eikä sisälle hyttysverkkojen ohi tullut tuuleen henkäystäkään. Tuuletinta ei tientenkään ollut. Mikko paineli lopulta suihkuun kun ei saanut nukuttua. Lopulta, joskus pitkähkön ajan kuluttua kun oltiin jo puoli horteessa, alkoi katosta kuulua rapinaa, joka voimistui vähitellen. Rotta todennäköisesti. Ääni kävi niin ärsyttäväksi että lopulta Mikko ja Antti viereisestä huoneesta lähtivät pihalle ja yrittivät rassata välikattoa irronneilla palmun oksilla. Rapina lakkasi. Kunnes alkoi uudestaan kun oltiin saatu valot sammutettua. Sinä yönä nukuttiin huonosti.

Onneksi seuraava päivä sai unohtamaan ikävän yön. David vei meidät veneellä ajelulle. Snorklasimme yhdellä kauneimmista koralliriutoista mitä vastaani on tähän mennessä tullut. Eri väristen kalojen ja korallien lisäksi pohjassa näkyi useita meritähtiä, merisiilejä ja merimakkaroita. Yksi makkara purskautti sisältään vettä naamalleni kun nostin sen ylös ja puristin vähän. Näimme myös nousuveden mukana katoavan hiekkasaaren, joka koostui valkoisesta, hienosta hiekasta. Vesi sen ympärillä oli turkoosia ja kristallinkirkasta. Tuli fiilis, että nyt ollaan kyllä siellä luonnon paratiisissa mistä olen haaveillut jo vuosia.

Lucky's Beach houses

Vietimme kolme yötä Ofu-saarella. Yöt olivat edelleen tukalia kuumuuden vuoksi mutta rotta myrkytettiin. Kaipasin jo kovasti viileämpiä öitä ja jotain muuta kuin friteerattua ruokaa, joten varasimme seuraaviksi päiviksi hieman hintavamman majapaikan Kapa-saarelta. Se oli Lucky's beach houses, jota pyöritti sympaattinen amerikkalaispariskunta. Meille oli varattu kaksi rannalla olevaa pientä mökkiä, joista minä ja mikko majoittauduimme toiseen. Siellä oli onneksemme pieni tuuletin, siisti sänky ja keittonurkkauskin. Puutarha ja ranta olivat siistit ja sievät ja paikan kajakkeja sai käyttää ilmaiseksi. Vietimme neljä päivää ja yötä vedestä, kajakoinnista ja auringosta nauttien emmekä tehneet oikeastaan mitään sen erikoisempaa. Game of thrones -kirjasarja on minut ennakkoluuloistani huolimatta koukuttanut ja sitä lukiessa aika kuluu huomaamatta (ja varmaan sen takia allekirjoittanut on viime viikot ollut niin laiska blogin kirjoittaja).

Mikko tutkii luolan pohjarakennetta

Eräänä maanantaina edellisen majapaikan isäntä David tuli pyynnöstämme viemään meitä uudelle veneajelulle. Kävimme tsekkaamassa ison, osittain vedenalaisen luolan sekä yhden alueen hienoimmista riutoista nimeltään Japanese garden, jossa aika kului snorklaillen ja vedenalaista maailmaa ihaillen. Antti ja Sanna onnistuivat näkemään merihevosia. Iltaisin nautittiin emäntämme erinomaisista illallisista herkullisine jenkkiläisine jälkiruokineen.

Nyt asustelemme kolmannessa ja viimeisessä majapaikassamme Va'vaun saariryhmällä. Antti ja Sanna olivat jo aimmin päättäneet varata muutaman yön Mystic Sands -nimisestä edellistäkin hienommasta resortista ja kun mentiin katsomaan porukalla paikkaa, heltisivät meidän muidenkin kukkaron nyörit, niin viihtyisältä täällä näytti. Loppujen lopuksi - täällä jos jossain voi vain keskittyä olemiseen, nauttimiseen ja siihen ettei tee juuri mitään. Nyt istun huoneemme terassilla ja katselen kun Mikko uiskentelee muutaman metrin päässä alkavassa rannassa. On hiljaista, ainoat äänet ovat tuulen ajoittainen leppoisa humina palmuissa ja Mikon räpiköinti. Muuten ranta on miltei tyyni. Vielä muutama päivä tätä paratiisia ja sitten on taas aika jatkaa eteenpäin, kohti uusia seikkailuja maailman länsikolkissa. Ja kieltämättä ihan mielellään, tuntuu, että energiavarastot alkavat olla täynnä uutta puhtia ja mieli halajaa jo ihmisten pariin.

TONGA!

Sanna oli fiilistellyt Tongalle menoa jo hetken aikaa ja odotukset olivatkin lähtöpäivänä korkealla. Etukäteen tiesin itse maasta hyvin vähän, pääasiassa vain sen, että kyseessä on pieni paikka(ad 100 000 asukasta) ja ihmiset ovat lihavia. Valtio koostuu saariryhmistä joista suurimmat ovat vapaasti kirjoitettuna Tongatapu, Haapai(tänne sykloni iski vuodenvaihteen aikoihin eikä alueelle ole turiseilla vielä mitään asiaa), Vaavau… ja jotain muitakin. Palvelujen saatavuudesta ei ollut mitään käsitystä(esim. nettiyhteyksistä). Matkakumppanit Antti, Sanna ja Tuukka olivat majoittuneet Selas Backpackersiin Nukualofaan(Tongan pääkaupunki, Tongatapun saari) ja olivat varmistaneet, että meillekin löytyy tilaa. Lentoaika Aucklandista Tongatapuun oli 2h 40 min ja aika GMT + 13.00 perillä. 

Tongatapun kansainvälinen lentokenttä vastaa kooltaan suunnilleen Tampere-Pirkkalan lentoaseman Ryanairin terminaalia. Tulli ja immigration tarkoitti lähinnä yhtä iloista (ja mahakasta) miekkosta seisomassa uloskäynnin vieressä ja toivottamassa meidät tervetulleiksi maahan. Ulkona odotti perinteiseen tyyliin taksitarjontaa mutta liiallinen häsellys onneksi täältä puuttui(verrattuna aasialaisiin). Taksit olivat pääasiassa 20 v vanhoja toyota hiacen mallia, höystettynä puuttuvilla ikkunoilla ja peltilommoilla. Ajon aikana ajoneuvo hytkyi ja vatkasi, onneksi ajonopeus oli lähempänä 40 km/h. Autokanta oli kaikkialla samanlaista. Hostelli löytyi juuri sopivasti illan pimentyessä. Minkään valtakunnan check-in –tapahtumaa ei tarvittu, nimiä ei otettu ylös ja sanottiin, että tervetuloa niin pitkäksi aikaa kuin haluaisimme. Ja ilmaiset banaanit ja vesimelonit tarjoiltiin tulovaiheessa, muut olivat saaneet eilen vastaavanlaisen kohtelun mutta pöydässä oli koreillut mm. kokonainen paistettu kana! Jatkossakin tultiin huomaamaan, että täkäläiset mamat ovat varsin ystävällistä ja anteliasta sakkia ja laittavat erinomaista ruokaa. Kuulemma on epäkohteliasta olla tarjoamatta vieraille ruokaa ruoka-aikana.

Nukualofa vastasi Sannan luonnehdinnan mukaan Ilmajokea(ehkä vieläkin hiljaisempi). Todellakin, maan pääkaupungissa ei juuri stressaavaa liikennekaaosta, shoppailuhelvettejä tai muita ahdistuksen aiheuttajia löytynyt vaan muutama ruutukaavaan rakennettu tie, jonka varrelta muutamia ravintoloita ja kauppakojuja löytyi. Satamasta löytyisi kalatori ja kuninkaan kesäpalatsi. Säännöllisin väliajoin Pacific cruise –risteilijät ankkuroivat itsensä kaupungin edustalle, jolloin turisteja riittää enemmänkin, muuten länkkäreitä ei juurikaan näkynyt. Samoin puuttuivat suurten kansainvälisten yritysten myymälät ja mainokset, ehdoton plussa! Kaikki tervehtivät iloisesti ja lapsille sai olla jatkuvasti vilkuttamassa. Tongalaiset miehet ovat erittäin fyysisen kokoisia ja myöskään hentorakenteisia naisia ei näkynyt rantaraiteilla. Ravintoloissa annoskoko on reilu, paljon syödään ranskalaisia ja burgereita(ei kuitenkaan mcdonaldsia yms. huttua), perinneruokien pariin emme vielä sen suuremmin päässeet.

Mitä Tongalla sitten tehdään? Taksikuski ohjeisti heittämään rannekellot kuuseen, sillä saari-aika ei näy kellosta. Kaupungissa asuvat työskentelevät pääosin valtion konttoreissa ja muuten ihmiset viljelevät maata ja kalastavat… ja käyvät kirkossa. Sunnuntai on pyhitetty lepopäivä, jolloin jopa urheilu on kielletty. Sunnuntaina käydään kolme kertaa kirkossa sekä syödään(siis aivan massiivisia määriä!) ja levätään. Tongalla puhutaan tietysti tongaa mutta hyvin monet ymmärtävät ja puhuvat sujuvasti englantia.

Pääkaupungissa kierreltiin muutaman päivän ajan, mutta hyvin nopeasti halu vei jo paremmille rantapaikoille. Yhtenä päivänä lähdimme kiertoajelulle saaren ympäri ja löysimme seuraavan kohteen sattumalta saaren länsipuolelta: Holty’s hideaway, josta vuokrasimme talon, juuri sopiva viidelle hengelle(hinnaksi tuli noin 20 euroa per naama per yö) ja aivan rannan läheisyydessä. Kiertoajelu oli muutenkin onnistunut: jättimäisiä lepakoita, luolauinti, kauniita maisemia ja ystävällinen opas, jolta saatiin paikallista näkemystä asioihin. Hän kertoi moniakin mielenkiintoisia yksityiskohtia: tongalla ei ole kerjäläisiä ja kaikilla on katto pään päällä ja ruokaa(perheet pitävät itsestään ja toisista hyvän huolen); kuninkaalla on edelleen suurin valta vaikka maassa nimellinen vaaleilla valittu parlamentti onkin; kun kuningas kuolee(viimeeksi 2012), kaikki ilonpito, esim. illanvietto kaupungilla, on kielletty vuoden ajan.

Holty’s tarjosi lopulta mahdollisuuden vaihtaa täysin vapaalle. Lentoliput Vaa’vaun saarelle hankittiin tiistaille ja majoituskin soiteltiin. Tällä hetkellä ympärillä on palmujen ja banaanipuiden vihreät lehvästöt, meri siintää horisontissa sekä aaltojen pauhu ja seabreeze kantautuvat kuistille. Tähän ripustan riippumaton ja avaan oluen.

Hyvästit Uudelle Seelannille (kuvia toivottavasti ilmestyy myöhemmin)

Uuden Seelannin saldoksi tuli pyöreät 3400 km ajoa 22 päivän aikana(Christchurch – Auckland). Polttoainetta kului suunnilleen 6 x 45 litraa ja hintaa reilu 600 NZD yhteensä koko porukalle. Pääasiassa keskityimme eteläsaaren ympäri pyörimiseen, joten pohjoissaarelle täytyy tulla toisella kertaa ajan kanssa. Kaunista eteläsaaren luontoa jää hieman ikävä, sillä tuskin ihan heti vastaavaa maisemaa ja miellyttävää ilmastoa tulee vastaan. Uudessa Seelannissa voi myös kätevästi välissä paeta aasialaista häsellystä, jos suunnittelee jatkavansa reissua pidemmän aikaa. Pääosin yövyimme dormihuoneissa 25-31 dollaria/yö/naama. Pääosin onnistuttiin hostellin valinnassa hyvin mutta muutamia melko laaduttomiakin paikkoja oli, erityisesti yhteisen keittiön viihtyisyydessä oli toivomisen varaa(vaikken omasta mielestäni kovin vaativa tässä suhteessa ole)

Seuraavassa lyhyt läpileikkaus loppumatkasta ja parhaat palat viimeisen blogimerkinnän ja maastapoistumisen välillä:

Nelson

Kukkuloiden ympäröimä pikkukaupunki, joka toimii kätevänä tukikohtana Abel Tasman National parkin yms. luontokohteiden tutkimiseen. Yövyimme YHA-hostellissa lähellä kaupungin keskustaa pari yötä ja teimme päiväretken Abel Tasmanin kansallispuiston halki vievälle patikointireitille(päästä päähän noin 4-5 vrk:n kävely).  Mukavaa, helppoa reittiä ja kauniita rantoja. Suosittu myös veneellä ja kajakilla tutkittavaksi(kaikille rannoille ei pääse kävellen). Kaupunki on Dunedinin jälkeen seuraava suurempi laatuaan ja kahviloita riittää keskustassa istuskelijoille. Tuukan kanssa käytiin eräänä iltana katsomassa kun Federer otti ja hävisi Nadalille Australian avoimissa. Sattumalta juuri samana iltana kyseisessä sporttibaarissa vietettiin syntymäpäiviä ja juhlinta sen kun villiintyi. Pian meille selvisi, että kyseessä oli itse omistajan pirskeet ja hetken päästä meidät toivotettiin tervetulleiksi Uuteen Seelantiin ilmaisen olutkannullisen saattelemana. Uusseelantilaista ystävällisyyttä.

Picton

Hiton mutkaista tietä Nelsonista Pictoniin!(Queen Charlotte Road) Jokainen vuorollaan voi pahoin auton takapenkillä. Picton on saartenvälisen lauttaliikenteen toinen puolisko, josta siirtyisimme pohjoissaarelle Wellingtoniin. Auton vuokraanhan kuului ilmainen lauttamatka. Vietimme Pictonissa myös muutaman päivän. Kaupunki on hyvin hyvin pieni, joten tekemistä ei juurikaan ole, yritimme sunnuntai-iltana käydä katsomassa tenniksen finaalin, mutta puolet pelistä jäi näkemättä, koska kaikki paikat sulkivat ovensa kymmeneltä. Lähistöllä on runsaasti lyhyitä puolen päivän trekkimaastoja sekä queen charlotte track, jonka kävelyyn ohjeistettiin varaamaan muutama päivä. Tyydyimme jälleen päiväreissuihin, koska käytännössä kaikki telttayöpymistä varten tarvittavat varusteet puuttuivat. Maisemat alueella olivat hieman samanlaisia kuin Fiordlandilla, kajakilla monet tykkäsivät alueella pyöriä. Yövyimme Sequiela Lodgessa, joka mainosti itseään mm. sillä, että joka ilta klo 20.00 on tarjolla ilmaista suklaakakkua ja vaniljajäätelöä. Ja näin oli!

Wellington

Lauttamatka Pictonista kesti vajaa 3 tuntia, hieman merisairautta esiintyi avomerellä. Autolla ajelu maan pääkaupungissa ei ole erityisen herkullista hommaa yksisuuntaisten teiden, tietöiden ja muuten vain järjettömien liikenneratkaisujen vuoksi. Ja kadut olivat mauttomat kapeita, onneksi ei ollut matkailuautoa. Muuten tykästyttiin kyllä kaupunkiin, ensimmäistä kertaa Christchurchin jälkeen mukavan urbaania tunnelmaa. Kompaktin rakentamisen vuoksi keskusta oli kävellen hallittavissa. Kohtasimme kaupungissa kahdesti mahtavaa uusseelantilaista vieraanvaraisuutta: Turkkilaisen ravintolan omistaja teki meille hyvää hyvyyttään things to do in Wellington – tyyppisen ohjelappusen ja seuraavana päivänä päivänä satunnaisen kahvilan työntekijä neuvoi meidät parhaille kalja-apajille sen sijaan että olisi myynyt talon suppeaa valikoimaa. Kaljoitteluilta päättyi itseasiassa hippibaariin kuuntelemaan indierockia livenä. Yleisö oli jossain määrin erikoista, edes Pispalassa en ole vastaavanlaista porukkaa nähnyt… Sivistimme itseämme myös kansallismuseossa, jonka parasta antia olivat näyttelyt paikallisesta luonnosta ja saariston vulkaanisesta historiasta.

Taupo

Pohjoissaaren suurin järvi, jonka alla on teknisesti vielä aktiivinen tulivuori(kyseessä siis kraaterijärvi). Jossain oppaassa mainittiin, että järvi on kooltaan Singaporen kokoinen. Wellingtonista matkaa kertyi melkein 400 kilometriä mutta tie oli suhteessa suoraa valtatietä ja ohituskaistaa. Taupolla ei suurempia suunnitelmia enää ollut, sillä jatkuva ajaminen alkoi jo hieman painaa. Yhtenä iltana pääsimme sattumalta iltalenkillä nauttimaan ulkoilmasirkuksesta. Kaikesta laiskottelusta huolimatta kävimme vielä yhdellä päiväkävelyllä Huka Fall –vesiputouksilla, joka oli lähinnä koskea vastaava ilmestys. Kävelymatka joen vartta putouksille oli kuitenkin kaunis ja löysimme ilmaisen(hyvin monet paikat olivat maksullisia) kuuman lähteen, joka virtasi jokeen. Sanna kävi uimassa vaikka vesi kuulemma olikin aluksi polttavan kuumaa.

Rotorua

Taupolta ajeltiin Rotoruaan tutustumaan vielä päiväreissuna vulkaaniseen maaperään. Mutakuoppia, kuumia lähteitä, höyryäviä järviä yms. Ja rikin hajua riitti, ei ehkä ensimmäinen paikka, jossa haluaisin asua… Kaupungin keskustan puistossa voi luonnon ihmeellisyyttä ihailla ilmaiseksi.

Auckland

Ja vihdoin voi palauttaa auton!!! Olihan se kätevä ja mukavaa ajella kauniissa maisemissa mutta siihen yhdistyi myös melko voimakkaasti sykkimisen ja suorittamisen meininki, varsinkin suurissa kaupungeissa parkkipaikkaa etsiessä. Jotenkin vapauttavalta auton palautus tuntui. Aucklandissa viimeistään luovutin kaiken tavoitteellisen tekemisen suhteen, nautimme lähinnä keskustan kahviloista, Sanna sai toteuttaa itseään shoppailemalla ja söimme ulkona. Auckland on oikeasti miljoonakaupunki, joten kävellen näkee vain pienen osan kaupungista(olimme majoittuneet aivan downtowniin) ja julkinen liikenne kuuleman mukaan on melko huono. Näkemäämme olimme tyytyväisiä, suurkaupungin tuntua ilman häsläämistä, läkähdyttävää kuumuutta ja paikat olivat siistejä. Mielestäni reissu sai arvoisensa päätöksen Aucklandissa! Maanantai kului superbowlia katsoessa, Antti ja Sanna liittyivät samana päivänä matkaseurueeseen. Tuukka, Sanna ja Antti lensivät tiistaina Tongalle ja seurasimme Sannan kanssa perässä. Ja selvennyksenä vielä siis se, että Antti on kurssikaveri Tampereelta ja Sanna hänen tyttöystävänsä. Uudesta Seelannista jatkettaisiin siis viiden ihmisen voimin.